2 WEEKS OF VAN LIFE

IMG_6886-2

Kokonaiset kaksi viikkoa (ja pari päivää) riemukasta eloa pakussa takana. Haistaako sarkasmin? No sen ei ollut tarkoitus, vaikka välillä ikkunat ovatkin vuotaneet sadevesiä sisään ja kerran pidätettiin henkeä, kun ei koko auto meinannut startata. Muuten on siis ollut aivan ihanaa. Juuri tänään aamulla aukaisin silmät vähän kello 6 jälkeen ja koko taivas oli aivan pinkki auringon noustessa. On ihana istua rannalla aamupalaa syöden ja pulahtaa mereen kun tulee liian kuuma. Itse karkaan keskipäivällä johonkin kahvilaan tekemään töitä ja pojat menee leikkipuistoon, päiväunille tai Benin pyytäessä “sight seeing” eli ajelemaan ympäriinsä mopolla :D

Pakuhan ei ole vielä läheskään valmis, mutta ainakin se hiljalleen edistyy. Meillä on vihdoin ja viimein aurinkopaneelit, joten pakun ei tarvitse olla missään jatkojohdoissa kiinni, että sähköt toimisi. Ikkunat tosiaan vielä vuotaa, joten huomiseksi saatiin aika Toyotalle ikkunoiden korjaukseen. Perus thaimaalaiseen tyyliin kukaan ei tosin osannut sanoa, että onko tiivisteitä valmiiksi varastossa, vai pitääkö niitä tilata, ja montako päivää auto siellä Toyotalla tulee olemaan. Joten voi olla, että saadaan auto muutamassa tunnissa takaisin tai ollaan jopa viisi yötä hotellissa. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että vihdoin ja viimein tämän kuun lopussa päästään lähtemään Phuketista. Kuukautta myöhemmin kuin olin suunnitellut, mutta eihän täällä nyt mikään ikinä pysykään aikataulussa :D Miten en vieläkään kahdeksan vuoden jälkeen osaa suhtautua aikatauluihin thaimaalaisittain rennon liukuvasti?

IMG_6800-2

Whole two weeks (and few days) of van life behind. It’s been definitely a journey with some leaking windows and one time the damn car nearly didn’t start. Apart from that we have enjoyed every single day. Just this morning I woke up around 6 in the morning and could see from the window how the whole sky wasbeautifully pink from the rising sun. It’s so nice to sit by the beach eating breakfast and go for a little swim when it starts to get too hot. During midday I run off to some coffee shop to work and the boys go to aplayground or take nap or if you let Ben choose he will want to gosight seeingso drive around on the motorbike :D
The van itself is still not finished, but we’re getting there. We finally have solar power so we don’t need to be hooked with extension cords to have power. Our windows still leak, but we got a time for Toyota service for tomorrow to get them fixed. Obviously this isThailand so no one could tell us if they have those seals in the storage or if they need to be ordered. So we have no idea if this will take a day to fix or we need to stay in a hotel up to five nights. But now it seems like we get to finally leave Phuket by the end of this months. A month later than I planned, but thenagainnothing here ever stays in schedule :D How come I’m still not used to the very flexible attitude to time and schedules?

IMG_6888-2

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s