wool sweater Gina Tricot jacket Forever21 jeans Pull&Bear hat Costo scarf oldie shoes Vans

Viimenen viikko on ollut melko hulinaa ja ihmettelyä. Sam on vihdoin täällä ja on niin kummallista olla kotikotona ja toi toinen tossa vieressä. Kaksi mun ihan erilaista maailmaa yhdisty ja tässä on ollut jos kullakin totuttelua. Sam alkaa vihdoin tottua Suomeen, vaikka vieläkään ei ymmärrä miksi ei olla jo nähty hirviä missään :D Suomalainen ruoka on edelleen sen mielestä mautonta, mutta kaurasämpylät kyllä kelpaa aamupalaksi. Ja pannukahvi on pahaa kun on tottunut juomaan lähinnä starbucksin kahveja, tästä ollaan yhtämieltä! Lämpötiloihin on ollut myös aikamoista totuttelua ja saanut maanitella toista pukemaan toppatakin päälleen, vaikka ulkona paistaa aurinko. Suomessa kun tuulee näin lokakuun lopussa niin se ei ole mikään leuto etelän tuuli hehe. Tässä tulee menee vielä viikko jos toinenkin kun totutellaan kulttuurierioihin ja Suomalaisten tapoihin (kukaan ei hymyile, kenellekään ei puhuta ja sponttaanisti ei kenellekään mennä kylään), mutta eiköhän me kumpikin totuta tähän menoon ennen kuin pieni mies syntyy. Toivottavasti!

Näistä kuvista sen verran, että näissä on niin paljon kaikkea uutta! Uusi kuvaaja (kiitos Danny!), uusi lyhyempi tukka (kiitos ChopShop!), uusi farkkutakki ja villapaita (jossa tosin olen nyt asunut viikon jos toisenkin eikä enää näytä kovin uudelta haha) JA esiintyötyvä maha!

Lähes koko raskauden mun maha oli niin huomaamaton, ettei siihen kiinnittänyt ulkopuoliset huomiota, mutta nyt viime viikoina olen saanut tuntemattomilta kommentteja ja kysymyksiä. Yleisimpinä tietty “milloin sulla on laskettu aika?” tai “tyttö vai poika tulossa?”. Yksi ihana britti herrasmies tosin töissä heti mut huomattuaan hymyily leveästi ja sanoi “Onpas sulla kaunis maha!”. Voiko toisen päivää enempää piristää? Aivan ihana tyyppi. Myös puhelinta kun hain huollosta päästi eräs herrasmies mut jonon ohi, koska “teitä on kaksi” :D Olin alkuun vähän hämilläni, mutta kun katoin alaspäin tajusin, että joo niin, mullahan on tää maha hehe.

Nyt on raskausviikkoja täydet 37 ja painoa on tullut kokonaisuudessaan noin 10 kiloa. Pieni mies on mitoiltaan viikkoihin nähden “oikean” kokoinen ja neuvolan tätin mielestä “roteviin suomalaisiin vauvoihin verrattuna melko hoikka aasialainen poika”. Ollaan tälle kommentille naurettu jo vaikka kuinka pitkään, koska Sam ei ole “hoikka aasialainen poika”, joten mistäköhän ne geenit tulee? Ehkä se siellä vielä viimeisten viikkojen aikana pulskistuu, minä kun ainakin olen aika hyvää vauhtia pulskistunut :D

// The past week has been just crazy. Sam is finally here and it’s so strange for me to be at homehome and have him here. Just like that two of my worlds got together and it takes some time to adapt to this. Sam is getting used to Finland slowly tho he is still wondering why we haven’t spotted any moose yet :D Finnish food is still tasteless to him but oat bread is tasty for breakfast. And our homemade coffee is bad when you’re so used to Starbucks coffee, I so agree on this one! It also took some time for him to get used to the weather here and few days of me telling him to wear a jacket outside since it’s cold even when it’s sunny. It’s pretty windy here and the October breeze is not the kind you enjoy :D It’s gonna take another week or few for both of us to get used to some cultural differences and habits (no one ever smiles, you can’t randomly chat with anyone or spontaneously go over to someones house), but I’m sure we’ll be used to this by the time the little man is born, I hope!

My old friend and photographer Danny shot these photos some weeks ago and I’m so so happy with the outcome. Few new things you can spot in the photos are the new shorter hair (thanks ChopShop!), new denim jacket and a wool shirt (that I’ve lived in several weeks now haha) and the belly you can finally really notice! 

During this whole pregnancy my belly has been so unnoticeable small that most people never realised I’m actually pregnant. Now in the past week or so I have gotten some comments and questions from people I don’t know mostly asking if it’s a boy or a girl or when I’m due. One nice British gentleman also commented how my belly is so beautiful and I can tell it really made my day haha. Also while I was waiting to pick up my phone from fixing I was told by another gentleman to pass him the line since “you’re two people anyways” :D I was little confused at first but while I looked down I realised that oh yea, I’m two now!

TNow I’m 37 weeks pregnant and I’ve gained now around 10 kilos. The little man is the right size for these weeks and I was told at the maternity clinic that compared to stocky Finnish babies our fellow is more of a slim Asian boy :D We’ve had a laugh ‘cos of this comment since Sam is not a slim Asian man so I’m wondering where these genes come from! Maybe our baby boy is still gaining weight (since I can tell I am :D) before he enters this world!

Kuvat/Photos: Daniel Hunt Photography

3 thoughts on “Fall time favourites

  1. Essi says:

    Ihania kuvia :) Tykkään varsinki ton bannerin kuvan tunnelmasta!

    Mulla on kohta 10 päivän loma ja oon tässä mietiskelly, että mitä sitä tekis. Oon siis täällä Taiwanissa ja kattelin, että Bangokiin ois halpoja lentoja. Tosin, asun yhessä aasialaisessa suurkaupungissa niin en halua viettää koko lomaa toisessa aasialaisessa suurkaupungissa. Muutenkin tuntuu siltä, että kaipaan semmosta kunnon aivot narikkaan rantalomaa. Onko sulla mitään ideoita tai ehdotuksia paikoista Thaimaassa? Mielellään menisin johonkin helppoon ja lähellä Bangkokia sijaitsevaan paikkaan, josta löytyy joku bambumaja rannalta ja päivän suurin huolenaihe on se, että jaksaa raahautua sängystä rannalle :D.

    Like

    1. Mari Galson says:

      Bangkok on joo kiva paikka pyörähtää lomalla, mutta ei siellä ole edes oiken tekemistä yli viikoksi :D Mun lempparein on Koh Chang, Bangkokista noin 5 tuntia bussilla/minivanilla Ekkamain bussiasemalta itärannikkoa pitkin. Tosi tosi halpa, paljon eri rantoja, löytyy tosi hiljasiakin spotteja ja just rantabungaloweja :) Siellä saa helposti viikonkin vietettyä kun vuokraa mopon ja ajelee ympäriinsä. Suosittelen asumaan Kai Bae/Lonely Beach/Bai Lan/Klong Kloi rannoilla. Ainakin jos Lonelylle menee niin ei tarvii etukäteen varaa huonetta, sen kun kävelee ympäriinsä ja kyselee missä on tilaa :) Sunshine on “kylässä” ja tosi kiva paikka, jos ihan rannassa haluaa olla niin Seaflower/Sunset huts tai Nature beachillä on rantabungaloweja :) Voisin vaan ihan hulluna kertoa kaikesta Changista, mutta joo suosittelen! :D

      Like

      1. Essi says:

        Kiitos paljon vinkeistä! :) Kuulostaa ihanalta! Ja joo Bangokin on tarkotus olla vaan semmonen viikonloppu keissi ja sitten loppu aika meneekin löhöillessä…

        Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: