Ouh jes, vihdoin oon taas työtön ja voin keskittyä täysillä blogiin ja hyvinvointiin ja kasvavaan mahaan ja mun rusketukseen! Haha no ainakin muutaman viikon kunnes oon taas Suomessa ja töissä.

Paitsi, että maanantai oli kaikin puolin niin järkyttävä päivä etten tiedä miten tässä nyt “rentoutua” tai keskittyä yhtään mihinkään.

Heräsin aamulla viestiin, että äitini oli sairaalassa tiputtuaan meidän hepan kyydistä. Ei siinä muuten mitään, itsekin tippunut siltä kurittomalta pollelta lukemattomia kertoja, mutta äitini ei ole enää 25 vee! Onneksi selvittiin suurimmaksi osaksi säikähdyksellä, eikä mitään super vakavaa tapahtunut! Oon silti jatkuvasti valmiina lähtemään seuraavalle lennolle, jos tarve tulee. Katsotaan miten käy!

Illalla oltiin menossa Samin kanssa syömään, kun meille selvisi että Bangkokissa on räjähtänyt pommi. Puhelin oli yhtäkkiä ihan villinä viesteistä ja kiitos kaikille huolenpidosta, me oltiin onneksi reilu 7 km räjähdyspaikalta. Päästiin syömään ja ravintolareissu menikin googletellessa uutisia ja selvittäen onko Samin perhe ja kaikki meidän kaverit kunnossa. Meillä kävi todella hyvä tuuri, ettei kukaan kenet tunnetaan ollut siellä päin siihen aikaan.

Koko Bangkok oli lievässä paniikissa, ostoskeskukset sulki ovet heti kun sai asiakkaat ulos ja yhtään hymyilevää naamaa ei tullut missään vastaan. Kaikki suuret tiet suljettiin ja mekin jouduttiin ajamaan yhden check pointin läpi vaan, että päästiin kotiin. Joka puolella oli poliiseja, kuului ambulanssien sireenit ja oli aivan käsittämätön maailmanlopun fiilis. On kuitenkin ollut helpottavaa lukea uutisista kuinka ihmiset ovat jonottaneet luovuttamaan verta ja tarjoamaan käännösapua ulkomaalaisten uhrien tueksi. (Eilen taas oli uutisissa, että joku oli heittänyt granaatin sillalta. Onni onnettomuudessa se oli tippunut jokeen eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa. Voin sanoa, että tällä hetkellä ei paljoa kiinnostaisi edes lähteä ruokakauppaan kun ei tiedä mitä täällä oikein tapahtuu.)

Suosittelisinko nyt perumaan kaikki tulevan talven Thaimaan matkat? En, en todellakaan. Tämä isku oli pahin terrosi-isku ikinä Thaimaan historiassa ja tarkoitettu juuri tuhoamaan taloudellinen tilanne karkoittamalla turismi. Jos turismi todella nyt lähtisi laskuun olisi se vain osoitus näille pienimielisille terroristeille, että heidän keinot todella toimii. Sitä ei toivo täällä kukaan. Bangkok yli 10 miljoonan ihmisen kaupunkina on edelleen suhteessa todella turvallinen paikka matkustaa ja asua.

kuva

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: